Meidän tiemme kohtasivat syksyisenä iltana.
Killin ja sen sisaruksien pelastavana enkelinä toimi tyttäremme Mari,
joka oli koiransa kanssa eläinlääkärissä,
kun sinne tuotiin Keravalta kiinniotettu kissaemo ja neljä pentua.
Mari otti pikkukisut kotiinsa ja sanoi etsivänsä niille kodit
löytöeläintalon ollessa täynnä. Vain emolle oli siellä tilaa.

Näin tuli meille yksi pennuista; arka ja pelokas pienoinen tyttökissa.
Nimen antaminen ei ollut vaikeata. Pari "killittäviä" pyöreitä silmiä
katsoi pelästyneenä meitä. Ensimmäiset yöt Killi itki kovalla äänellä.
Ei auttanut ihmissyli korvikkeeksi emolle ja sisaruksille ja paijaus lohdutti vain hetken.
Pikku-Killi vain istui ja itki sohvan tai sängyn alla.
Parin päivän kuluessa pikkuneiti sitten kotiutui ja
Killin bravuureja oli nuorempana juosta ryijystä vauhtia ottaen tollon perässä.
Killi oli hellän huolehtivainen kaikkia perheenjäseniä kohtaan.
Killi eli kanssamme melkein 20 vuotisen pitkän ja terveen elämän.

Our ways crossed one evening in October 2003.
The saving angel for Killi and her siblings was our Mari,
who was same time in the vet with one of her dogs,
when two ladys brougth mom with four kittens there.
Mari took kittens to live with her purpose to find homes for them.
This was because the local animal shelter was full and
only the mom had room in there.
So we offered home one kitten, Killi. She was first very afraid and missing her mom and siblings.
It wasn't hard to find the name for that little round-eyed kitten
- the name "Killi" means a kind of a stare in Finnish language.
First days and nights Killi was under our bed or sofa and crying loudly.
After a few days she finally started to feel like home.
Killi's best act younger was when she runs after a paper ball using the tapestry.
(which is hanging on our wall). She lived long and healthy life with us, almost 20 years.